Tikkaselle melkein täyspotti rytmisessä

Lauantaisen rytmisen voimistelun neliottelun Suomen mestari, Rekolan Raikkaan Jouki Tikkanen nappasi lähes täyspotin kisaviikonlopusta. Tikkanen hallitsi sunnuntain finaaleja vanteella, keiloissa ja nauhalla. Vain pallossa tuli lipsahdus ja kultaisen mitalin sai kaulaansa Voimistelu- ja urheiluseura Elisen Ekaterina Volkova.

”Tämä oli uran paras saavutus. Tavoitteenani oli viisi kultaa, mutta olen neljäänkin tyytyväinen. Pallossa oli sekä eilen että tänään huolimattomuusvirhe. Yleensä pallo on ollut varma ohjelma”, kertoi iloinen Tikkanen.

Neliottelun hopeamitalisti Ekaterina Volkova saavutti pallon kultamitalin lisäksi hopeaa vanteella ja nauhalla sekä pronssia keiloilla. Voimistelu- ja urheiluseura Elise Järvenpään Kati Rantsi voimisteli yhden hopean ja kaksi pronssia. Suomalainen Voimisteluseura Espoon Inessa Rif oli päivän neljäs mitalisti. Hän saavutti nauhalla pronssia.

Valmentaja Larisa Gryadunovan katseet olivat jo toukokuun lopussa käynnistyvissä EM-kilpailuissa:

”Ihan tyytyväinen olen, mutta tavoitteemme on EM-kisoissa. SM-kisa oli vain välitavoite. EM-kisoissa pyrimme 20 parhaan joukkoon. Se ei ole helppoa, mutta siihen tähtäämme”.

”Ekaterinasta olen tosi ylpeä. Hän kisasi ensimmäistä kertaa naisten sarjassa ja tulos oli todella hyvä”, kommentoi myös Volkovaa valmentava Gryadunova.

Rytminen voimistelu, välinefinaalit

Vanne

1. Jouki Tikkanen, Rekolan Raikas 16,633
2. Ekaterina Volkova, Voimistelu- ja urheiluseura Elise 16,017
3. Kati Rantsi, Voimistelu- ja urheiluseura Elise Järvenpää 15,833

Pallo

1. Ekaterina Volkova, Voimistelu- ja urheiluseura Elise 16,033
2. Jouki Tikkanen, Rekolan Raikas 15,267
3. Kati Rantsi, Voimistelu- ja urheiluseura Elise Järvenpää 14,317

Keilat

1. Jouki Tikkanen, Rekolan Raikas 16,317
2. Kati Rantsi, Voimistelu- ja urheiluseura Elise Järvenpää 15,6173
3. Ekaterina Volkova, Voimistelu- ja urheiluseura Elise 15,467

Nauha

1. Jouki Tikkanen, Rekolan Raikas 15,133
2. Ekaterina Volkova, Voimistelu- ja urheiluseura Elise 14,867
3. Inessa Rif, Suomalainen Voimisteluseura Espoo 13,950