Laisi telineiden kuningatar, miehissä useita mestareita

Eilisen neliottelun hopeamitalisti, Tampereen Voimistelijoiden Ida Laisi lähti telinefinaaleihin kullan kiilto silmissään.
”Sisuunnuin vähän eilisestä, kultaa lähdin silloinkin hakemaan”, Laisi kertoi kisan lähtökohdista.

Laisi saalisti eritasonojapuiden ja puomin SM-kullan lisäksi hopeaa hypystä ja pronssia permannolta.
”Tänään ensisijaisena tavoitteena oli puhtaat ja ehjät sarjat. Muut telineet menivätkin mainiosti, mutta permannolla vähän loppui jo paukut, Laisi analysoi päivän suorituksiaan.

”Erityisen iloinen olen hypystä, jossa tein pitkästä aikaa kilpailuissa urhonvoltin taittaen puolella kierteellä. Lisäksi puomilta tuli ennätyspisteet, jotka nyt kirjataan 13.150”, Laisi iloitsi.

Laisi ehtii lomailla vain viikon, ennen kuin lähtee valmistautumaan kesäkuun lopun maailmancup kilpailuun ja heinäkuussa järjestettäviin Universiadeihin.
”Kesän kisoihin tarkoitus saada lisää siisteyttä suorituksiin. Syksyn MM-kisoihin yritän saada lisää vaikeutta nojapuille ja ehkä myös permannolle”, Laisi kertoi loppuvuoden harjoitussuunnitelmistaan.

Permannolla yllätysmestari

Turun Urheiluliiton Roosa Rantanen onnistui permannolla erinomaisesti ja yllättyi iloisesti SM-kullasta.
”Lähdin kisaan tekemään omaa parasta ja katsomaan mihin se riittää. Tänään se riitti aina kultaan asti, onnellinen Rantanen totesi.
”Oma suoritus ei olisi kyllä paremmin voinut mennäkään, joten todella tyytyväinen olen päivän kisaan.”

Rantanen nappasi myös puomilta mitalin, ollen telineellä kolmanneksi paras Laisin ja Rosanna Ojalan jälkeen.

Vahtilalle päivän korkeimmat pisteet

Markku Vahtila saalisti telinefinaaleiden korkeimmat pisteet tänään renkaiden vaativalla sarjallaan, joka onnistui lähes nappiin.
”Vain viimeinen jättiläinen käsille jäi hieman huojumaan, se vähän harmittaa. Ilman sitä pisteet olisivat olleet vieläkin kovemmat, yli 15. Mutta muuten sarja meni erinomaisesti”, Kotkan Telinevoimistelijoita edustava Vahtila totesi tyytyväisenä.

EM-kisoissa nähty vaikeampi alastulo, voltti kahdella kierteellä vaatii vielä hiomista, mutta Vahtila uskoo että syksyn MM-kisoissa se on kunnossa.
”Sen jälkeen sarja on jo ihan maailmanluokkaa”.

Tuuha päihitti Laulumaan

Hyppyfinaalista odotettiin kovatasoista kahden Voimisteluseura Helsingin urheilijan taistoa. Tuore EM-kisojen nelonen Petrus Laulumaa ja vuoden 2010 Euroopan mestari Tomi Tuuha kävivät tiukan kilpailun mestaruudesta, vaikka kisa ei kummankaan osalta nappiin mennytkään.

”Eilinen kuusiottelu painoi väsymyksenä ja viime viikkojen vähäinen harjoittelu näkyi”, jalkavaivasta kärsinyt Tuuha totesi kilpailun jälkeen.

Tuuha kaatui ensimmäisen hyppynsä ja toinen tuli melko syvään kyykkyyn alas. Hyppyjen vaikeus riitti silti tänään selättämään Laulumaan.

Kirmes nappasi mitä otettavissa oli

Kuusiottelun tuore SM-kultamitalisti saalisti tänään palkintokaappiinsa lisää mitaleita.
”Rekin ja nojapuiden kultamitaleiden tiesin olevan otettavissa, jos saan tehtyä ehjät sarjat ja näin kävi”, Kirmes totesi tyytyväisenä.

 

Kaikki tulokset: http://www.voimistelunsm.fi/?page_id=13